Puhutaanpas vähän aisteista, tunteista ja reaktioista. Olen tässä kuluneen vuoden aikana tehnyt sellaisia toteamuksia, että olen jollakin tasolla erityisherkkä. Sillä tarkoitan sitä, miten eri asiat vaikuttavat minuun, tai miten voimakkaasti reagoin. Ja myös sitä, että aistin herkästi eri asioita. Miten tämä sitten näkyy? Siedän huonosti poikkeavia ääniä. Ärsytystasot nousee hetkessä. Siedän huonosti stressitiloja, jotka eivät ole minun hallinnassa. Tilanteita, joissa en tiedä miten tulisi toimia, tai jotka menee minun mukavuusalueen ulkopuolelle. Taas nousee ärsytystasot. Aistin myös muita asioita. Huomaan helposti jonkun ihmisen tunnetilan, tai aistin sen vaikka en näkisi tätä ihmistä. Aistin sen tavasta, jolla hän kommunikoi tai reagoi. Pettymys tai jokin muu tunnetila. Se vaikuttaa minuun pitkään. Jos petyn johonkin tilanteeseen tai asiaan, se ikään kuin juurtuu minun sisälle. Sitä ei saa laukaistua pois vaikka kuinka yrittää. Se vaan on siellä aikansa, ja kuormittaa minua koko sen ajan. Vie tietyn ajan, kunnes se sieltä häviää. Mutta häviää kuitenkin.
Tunteiden äärirajoilla
Näistä edellä mainituista asioista muodostuu ehkä tämä minun tunteiden vuoristorata. Kaikki vaikuttaa vahvemmin kuin jollain toisella. Voimakkaammin tai pitkäkestoisemmin, tai molempia. Ja niiden tunteiden sivuun työntäminen tai unohtaminen, tai tunteiden tasoittuminen, vaatii paljon. Se kuormittaa paljon. Olen miettinyt keinoja, millä sitä saisi loivennettua, tai nopeutettua niiden tunteiden laantumista. Tunteet ovat minulla varmaan aina suhteellisen voimakkaita jatkossakin, mutta se, millä niiltä saisi leikattua huipun sen jälkeen, kun ne ovat vellomassa sisälläni. Keino, jota kokeilin tässä eräänä päivänä, oli eristäytyminen ihan toiseen tilaan, fyysisesti ja henkisesti. Menin saunaan. Siellä hengittelin aikani ja ajattelin tunteitani. Se loivensi niitä merkittävästi. Toinen keino on energian purku. Kun ärsytystasot ovat huipussaan, lähden vaikka juoksemaan. Avainasiana siirtyminen toiseen mielenmaisemaan, kaikin tavoin.
Minun reaktiot eri asioihin ovat kaikista näistä syistä jonkun mielestä äärimmäisiä. Ovathan ne sitä. Mutta miksi? Aika paljon tämän aistiherkkyyden takia. Se ei tietenkään ole mikään selitys, johon voin aina perustaa reaktioni. Mutta se on ehkä syy. Syy, minkä takia reagoin miten reagoin. Ja siitä tulee seurauksena vahvat tunnetilat. Luulen, että niin on aina ollut. Mutta näin kauan kesti, ennen kuin tajusin, että se on ominaisuus minussa. Ei varsinaisesti vika, jollaisena sen olen pitkään nähnyt. Se on ehkä se paras oivallus tässä kaikessa. En olekaan viallinen, vaikka välillä niin ajattelenkin, hetkellisesti. Ikään kuin vahvat tunteet olisi väärin. Mutta eihän ne ole. Eihän?
Rajojen läpi ilman suodatinta
Luin hyvän tekstin tästä herkkyydestä, ja kuinka se voidaan kääntää voimavaraksi. Teksti kolahti itseeni monella tavoin. Siinä sanottiin, että herkällä on ikään kuin ohuet rajat itsensä ja ympäristönsä välillä, kaikki tulee rajojen läpi (Vuorinen, 2021). Se on juuri näin. Kun tunnen jotain, sen yleensä näkee, oli se sitten ärsyyntyminen tai innostuneisuus. Ja se on minulle ihan ok. En näe tätä herkästi kokevaa ominaisuuttani negatiivisena asiana, ja nyt kun olen asiasta lukenut jonkun verran, olen saanut tavallaan vastauksia monelle asialle omassa itsessäni. Se, että minulla välillä leimahtaa ihan kunnolla, kun joku asia koskettaa näitä minun aistien hermopäitä, on osa minua. Ja haluaisin, että ihmiset ympärilläni voisivat vähän paremmin ymmärtää, miksi olen tällainen kuin olen. Sitä toivon tältä kirjoitukselta.
Voimakkaat tunteet ovat oikeastaan aika kivoja. Ei tietenkään kaikki tunteet. Mutta kun se tunne on hyvä, se on äärimmäisen palkitsevaa ja nostaa pilviin. Joskus sieltä toki palataan takaisin maan pinnalle yhtä nopeasti kuin sinne mentiin, mutta se on sitten niin. Se voi olla kuormittavaakin, mutta en tiedä osaisinko olla, jos yhtäkkiä alkaisinkin elää tunteideni kanssa siten, että mennään vaan kevyillä aalloilla. Kun olen tottunut menemään kunnon tyrskyjen mukana. Ne aallonpohjat ei ole kivoja, mutta kuten sanotaan, mikään myrsky ei kestä ikuisesti.
Noidankehästä ulos ja äkkiä
Mutta tunsitpa itse voimakkaasti tai vähemmän voimakkaasti, se on sinulle varmastikin just hyvä eikä siihen tarvitse hakea muutosta. En minä ainakaan halua muuttaa näitä omia tunteitani, mutta hallintaa ja ymmärrystä aion hakea, ja sitä olen jo saanutkin. Se on myös hyvin lohduttavaa, kun ymmärtää ettei ole yksin näiden tunteidensa ja reaktioidensa kanssa, tai herkkyyden. Kyllä kaikesta tässä maailmassa loppujen lopuksi selviää. Olen selvinnyt niistä kaikista tunteiden ja reaktioiden ääripäistä, mutta kärsivällisyyttä se vaatii. Se vaatisi enemmän kärsivällisyyttä kuin mitä minulla on. Koska se hetki, kun en pääse jostain tunteesta eroon, vaikka haluaisin, tavallaan alkaa vain voimistamaan sitä tunnetta. Tulee sellainen noidankehä, jossa ei välillä tiedä, mitä pitäisi tehdä. Kun tuntuu, että mikään ei auta tai laukaise sitä tunnetta pois.
Mutta kehitystäkin on tapahtunut. Väitän selviäväni niistä tunteista ja niiden mukanaan tuomista reaktioista tasapainoon nopeammin ja helpommin kuin ennen. Ja nykyään osaan ehkä lukea omaa itseäni paremmin kuin ennen. Tunnistan ne tunteet helpommin ja sitä kautta pystyn tekemään oikeita liikkeitä siinä hetkessä. Se auttaa siihen noidankehästä ulos pääsemiseen.
Mutta vellokoon tämä tunteiden ja aistien meri minussa miten paljon haluaa, nyt tunnen sen jo aika hyvin. En huku sinne. Ja välillä on myös tyyntä. Se tasoittaa sen kaiken ja jaksaa taas eteenpäin.
Lähteet:
Vuorinen, M. 2021. Herkkyys on parhaimmillaan rikkaus ja pahimmillaan rasite – miten se vaikuttaa sinun elämääsi? [https://www.terve.fi/artikkelit/herkkyys-on-rikkaus-ja-rasite]
HEIJASTUKSIA VEDESSÄ 